Arktos ry

Tulosta
Viimeksi päivitetty 02.01.2023

 Arktos ry. on Oulua kotipaikkanaan pitävä tähtitieteen harrastajien yhdistys. Jäsenistö tulee sekä Oulusta että ympäristökunnista.

Toimintamuotoja ovat kokoukset, esitelmätilaisuudet, tähtinäytökset, kerhoillat ja muut kokoontumiset. Varsin suuri merkitys on myös epävirallisilla tapaamisilla ja muilla häppeninkeillä eli siis käytännön harrastamisella.

Yhdistyksellä on tähtitorni Paavolassa (noin 45 kilometriä Oulusta etelään). (Puolivälinkankaan tähtitorni vesitornilla ei ole enää käytössä.)

Käytännön tapoja tulla mukaan tähtiharrastukseen ja Arktos ry:n toimintaan on kaksi:

1) Katso tapahtumakalenterista seuraava kokous, esitelmä, tai muu tilaisuus, ja ilmesty rohkeasti paikalle.

2) Täytä liittymis- ja tiedotuslomake tai katso yhteystiedoista puhelinnumero tai sähköpostiosoite ja ota yhteyttä. Siirryt suoraan sisäpiiriin esim. Paavolan tähtitornissa vietetyn illan tai yön merkeissä.

Oulun Arktos vuonna 2023

Puheenjohtaja: Jaakko Visuri
Varapuheenjohtaja: Antti Kyllönen

Sihteeri: Pirita Harvala
Kaksi hallituksen jäsentä: Ilari Heikkinen, Arto Murtovaara
Kaksi hallituksen varajäsentä: Pekka Kangas, Osmo Hilden
Tilinhoitaja: Kari Tikkanen

Toiminnantarkastaja: Juha Tervaskanto

Varatoiminnantarkastaja: Paul Häkkinen

Arktoksen toimintasuunnitelmana 2023 on järjestää toimintaa jäsenistölle ja yleisölle koronarajoitusten loppumisen ja Puolivälinkankaan tähtitornin sulkeutumisen jälkeen.

Nyt jos koska on hyvä aika liittyä Arktoksen jäseneksi!  Jos nautit tähtitaivaan kauneudesta, sen syvyyksien mysteereistä, yleisestä luonnon tarkkailusta tai luonnontieteen selityksistä, voit tukea kaikkien näiden -- ja monien muiden, mutta keppihevosena aina astronomia -- aihepiirien ja arvojen edistämistä ja näkymistä kotiseudullasi liittymällä Arktoksen jäseneksi.  Jäsenet saavat käyttää yhdistyksen kalustoa ilman korvausta (esim. kerhoilloissa ja tähtinäytöksissä), saavat alennuksia Ursan kirjakaupasta (vuosittainen tilaus) ja muistakin Ursaan läheisesti liittyvistä toimista.  Eikä jäsenyys velvoita mihinkään.